Tampereella

Koska mua vaivaa tänään jokin pakonomainen tarve kirjoittaa, niin kerrotaanpa vielä eilisestä vierailustamme Tampereella.

Menimme siis tapaamaan Kimulia, Nomaa, Rocua ja Epeliä, sekä tietysti näiden omistajia Annia ja Sonjaa. Matka Tampereelle meni hyvin. Turo sai ennen junamatkaa semmoisen about tunnin lenkin, sillä lähimmät lähtevät junat ovat Keravalla. Toisaalta me jouduttiin odottelemaan asemallakin yli tunti, sillä olin katsonut väärin ja oltiin vähän turhan ajoissa paikalla. Turoa se alkoi jossain vaiheessa kyllästyttämään, minkä ilmoitti piippaamalla hieman. Noloa ja ahdistavaa on se, kuinka paljon ihmiset kiinnittävät huomiota Turoon, mutta kuinka vähän Turo haluaisi huomiota itseensä kiinnitettävän. Se siis saattaa varovasti lähestyä, nuuhkia ilmaa ja heiluttaa häntäänsä, mutta ihmisen tuijottaessa tai varsinkin puhuessa alkaa murina. Noloanoloanoloa. Mutta minkäs teet. On se rohkistunut paljon, mitä varmasti randomeitten on vaikea uskoa, mutta minä olen kiitollinen pienistäkin edistysaskeleista. Toki voisin yrittää siedättää ja sosiaalistaa sitä enemmän, mutta asuinpaikkakuntamme on sellainen tuppukylä, ettei täällä hirveesti arkaa koiraa siedätellä.

Turon junakäyttäytyminen oli hienoa. Se ei ole koskaan pahemmin hötkyillyt, mutta ensimmäisellä junamatkallaan(mikä sekin oli Kerava-Tampere-väli) se stressasi ja läähätti jonkin verran. Viereisellä penkkirivillä oli maltankoira x perhoskoira-mix ja landseer, jolle Turo hieman murisi. Suurimman osan ajasta Turo kuitenkin makoili penkkien alla tai jaloissani. Hetken se myös matkusti sylissäni maisemia katsellen, mutta sai lähtöpassit kun alkoi murisemaan junan ulkopuolella ohimenneelle koiralle.

Annin ja Sonjan Turo otti vastaan hyvin. Annia se ihme kyllä hieman ujosteli, sillä viime tapaamisellamme melkein vuosi sitten Turo suhtautui häneen todella ennakkoluulottomasti. Sonjankin luokse Turo meni sitten pian rapsuteltavaksi. Sitä en muista, haukkuiko Turo puistossa kenellekään ihmiselle mitä se usein saattaa tehdä. Voi olla, että siltä säästyttiin. Turo muutenkin roikkui aika paljon perässäni ja oli vähän ernu. Muut koirat leikkivät keskenään tai touhusivat jotain mikä nyt koirille onkaan tyypillistä, mutta Turo leikki kivillä. Jooh.

Neljässä tunnissa ehti puistossa koirat vaihtumaan moneen kertaan. Alkuun seuranamme ei ollut melkeinpä ketään, mutta iltaa kohden porukkaa saapui paikalle. Turolle tuo usean tunnin puistoilu näytti käyvän loppupeleissä uuvuttavaksi. Se otti tavallista herkemmin itseensä muiden koirien riehumisista, eikä se oikein leikkinytkään. Junamatkakin mahdollisesti väsytti sitä. Eihän se ole koirapuistokoira parhaimmasta päästä, mutta saan sen onneksi ignooraamaan muut koirat, ellei käytös miellytä. Onhan kaikki tuommoiset kokemukset silti hyvästä. Sitä paitsi mä sain kuvailla! Muistikorttikin meni ensimmäisen kerran täyteen.

Mukava reissu oli ja koirat olivat upeita myös paikanpäällä, kuvat eivät siis hirveästi valehdelleet. Erityisesti Rocu oli yllätys! Voisin ottaa samanlaisen itsellenikin, myös luonteensa puolesta. 

Perustyytymättömyys jatkuu...

Öistä whinetystäni voisin jatkaa vielä muutamalla sanalla ennen kuin sen kummemmin kerron viime päivien tapahtumista. Tämän videon kaikki ovat varmaan sataan kertaan nähneet, mutta alussa niinkin yksinkertaiset sanat kuin "SHE'S NOT JUST A PIT BULL....SHE'S MINE" kertovat minulle paljon, ne kertovat minulle upeasta omistajasta, joka on ylpeä koirastaan. Näin me voimme kaikki ajatella, eikä siihen vaikuta koiran rotu, sukupuoli, ikä, ulkonäkö tai luonne.

Me emme käytä tarpeeksi aikaa koiriimme tutustumiseen. Mitä tuoreempi koiranomistaja on, sitä enemmän hän tarvitsee aikaa oppiakseen tulkitsemaan koirien käyttäytymistä. Toisilla tämä vie pidempään, toisilla vähän vähemmän aikaa, mutta todennäköisesti parhaaseen lopputulokseen päästään silloin kun omistaja pysähtyy välillä hetkeksi ajattelemaan. Mikä omassa koirassa on hyvää, mihin toivoisit muutosta? Jokainen osaa luetella hyviä ja huonoja puolia koirastaan, mutta ovatko ne realistisia ja voiko niihin vaikuttaa, se on jo eri juttu.

Mitä hyvää ja persoonallista teidän koirissanne on, sellaista mitä muissa ette ole havainneet? Mitkä ovat ne asiat, jotka tekevät koirasta juuri sinun koirasi? Me omistajat voimme vaikuttaa noihin ominaisuuksiin valtavasti.

Kun joku alkaa vertaamaan omaansa minun koiraani "no Turo sentään...", nousee niskakarvat pystyyn. Ei ehkä muuten, mutta olen tehnyt töitä sen eteen, että Turo käyttäytyy kuten käyttäytyy. Turossakin on ne huonot puolensa, eikä se ole täydellinen. Eikä pelkästään se ärsytä, vaan kun nuo ihmiset saavat itsensä usein kuulostamaan siltä, että mikä tahansa muu koira kelpaisi kuin se joka pyörii jaloissa. Onneksi minulla on hieman erilainen mentaliteetti, nimittäin muuten en olisi edistynyt Turon kanssa yhtään. Olisi jäänyt Turolta paljonkin kokematta tyhmänä, arkana ja aggressiivisena. Sillä on ilmennyt sellaisiakin ongelmia, joiden vuoksi moni pohtisi jo koiran lopettamista, mutta itse myönnän ne omiksi virheikseni. En tykkää siitä, että minun väitetään pilanneen koirani, sillä osansa on antanut jokainen joka Turon elämään on enemmänkin osallistunut. Kukaan muu ei vaan halua ottaa vastuuta. Ehkäpä siinä on syy, miksi minä olen se ihminen, joka parhaiten tietää miten se millaisissakin tilanteissa käyttäytyy, ja johon Turo eniten luottaa.

Tietysti jokaisella koiralla on luonteenpiirteensä, eikä koirasta väkisin kannatakaan yrittää tehdä mitään mitä se ei ole. Järkevä omistaja kuitenkin tulkitsee koiraansa ja osaa etsiä koiralleen parhaiten soveltuvan aktiviteetin, josta koirakin aidosti nauttii. Esimerkiksi Turon kanssa olen jättänyt tokon kokonaan pois laskuista, mutta agility vaikuttaisi soveltuvan sille jopa paremmin kuin hyvin. Ja tämäkin vain yksi esimerkki, mutta pätee myös arjessa, täytyy löytää ne oikeat keinot ja avain kunnioitukseen ja lujaan suhteeseen.

Vihaa vaikka vanhempiasi, pomoasi, kasvattajaa, vuokranantajaasi, mitä tahansa siitä, ettei sinulla ole sitä täydellistä koiraa, mutta älä omaa koiraasi. Sillä nimittäin on aika vähän vaikutusvaltaa sinun elämässäsi.

Perustyytymättömyys

Harmillisen usein kuulee puhetta siitä, kuinka halutaan uusi koira koska nykyinen on tai ei ole jotakin. Tarkoittaako se sitä, että jollain muulla koiralla halutaan korvata nykyinen? Omaan korvaan se kalskahtaa aina kummalliselta, sillä melkein jokainen nuori koiranomistaja haluaa uuden, kivemman, paremman ja hienomman koiran, olipa tarvetta tai ei. Monesti myös pentukuume ohjailee koiranhankintaa. Ikävä kyllä pennut eivät kauaa pysy pentuina, ja pian halutaan uusi. 

Kaikista koirista ei tarvitse tykätä, mutta sille on syykin, miksi sinun kotiisi on päätynyt juuri se koira mikä siellä sattuu olemaan. Oletettavasti sinä liityt jotenkin sen hankintaan. Rotu saattaa olla väärä, tai ehkä kyseinen yksilö ei syystä tai toisesta ole sitä mitä odotettiin sitä hankkiessa. Onko se kuitenkaan koiran syy? Onko se syy jättää koira taka-alalle ja korvata se paremmalla? 

Haaveita saa olla, onhan niitä minullakin, mutta en halua verrata Turoa ja muita koiria toisiinsa. Turo on Turo, se on hyvä tuollaisena ja kouluttamalla olen muovannut siitä "minun näköiseni". Toisinaan ihmiset esittävät sellaisia heittoja kuin "osaispa munkin koira..." tai "olispa mun koira...". Itse kuitenkin uskon, että lähes kaikista koirista saa hyvän oikeanlaisen koulutuksen tuloksena. Väittäisin, että huonosti käyttäytyvä ja tottelematon koira on vain omistajansa aikaansaannosta, jossain on epäonnistuttu. 

Miettikääpä. Ne ovat teidän koirianne. Kohdelkaa niitä sen mukaan. Koira peilaa teidän käytöstänne, koira ei valehtele. Ne ovat eläimiä, mutta hienoja sellaisia. Ne on luotu palvelemaan ihmistä, ihmisen kumppaneiksi. Miten mistään koirasta voi koskaan saada mitään irti, jos ainoatakaan niistä ei pidä riittävänä? Jokaisella koiralla on huonot puolensa, hyviä täydentämään. Hyvä omistaja erottaa koiransa vahvuudet ja heikkoudet, mutta pystyy elämään kaikkien niiden kanssa. Voisin inhota Turoa kuten inhosin sitä sen ollessa pentu, mutta muutin asennettani. Nykyään saa etsiä asiaa, joka olisi mulle sitä rakkaampi. Hyvä suhde sitä paitsi näkyy myös ulospäin. Minun koirastani ei myöskään kenenkään muun kuin minun tarvitse tykätä. Hassua kyllä, siitä tykkää aika moni muu minun lisäkseni, vaikka sen ominaisuudet eivät ole toivotuimmasta päästä yhteiskuntakelpoisia koiria ajatellen.

Voit olla tyytyväinen jos koirasi saa sinut silloin tällöin nauramaan. Voit olla tyytyväinen, että sinulla ylipäätään on koira. Ne ovat viattomia, mikä ei tarkoita etteikö niille tulisi pitää kuria, mutta niitä tulisi mielestäni jossain määrin arvostaa. Jokainen koira on ainutlaatuinen. Vaikka saisitkin toteutettua toiveesi rodusta tai harrastuskoirasta tai mistä tahansa, muista kuitenkin, että myös ne aiemmat koirasi tarvitsevat huolenpitoa elääkseen hyvän elämän. Vaikkeivät ne ominaisuuksiltaan vastaisikaan sitä mitä haet.

Minä ainakin rakastan.

Turhauma

Nämä. Kuvat. Järkyttävää.

Aivan tajuton epäonnistunut fiilis. En osaa. Neljän kuukauden kuvaustauon jälkeen olen unohtanut jotain olennaista ja olen kaikkea muuta kuin tyytyväinen kuviini. Toinen raivostuttava juttu on sekin, etten osaa käyttää photaria. Kuvat ehkä pystyisi pelastamaan, mutta mun taidoilla vaan pilaan ne. Kironnut vaan ääneen kun mikään ei onnistu.

Tehtiin tänään lenkki metsässä kaverin ja Turon kanssa. Jos nyt jotain positiivista tältä päivältä, niin törmättiin tervumummoon. Heittelin Turolle keppiä rämeikköön ja kuvailin sitä. Oltiin molemmat niin keskittyneitä, ettei huomattu vierellemme ilmestynyttä belggaria. Turo sen kuitenkin tajusi, eikä ollut lainkaan mielissään. Belgimummo rakastui Turoon, mutta ikävä kyllä Turo oli eri mieltä. Koirapuistoissa ja miiteissä se hyväksyy muut ihan hyvin, mutta tuollain randomisti ilmestyviä vieraita koiria se ei sulata. Nytkin se yritti häätää tervua pois. Mä tietysti olin aivan haltioitunut. Belggari ei ollut järin kiinnostunut omistajansa käskyistä, mutta mulle siinä koirassa oli jotain, mihin valtavasti ihastuin.

Ehkä se oli se iloisuus ja energisyys, vaikka ikäkin oli kuulemma jo toisissa kymmennissä. Osa roduista olisi haudassa tuossa vaiheessa, mutta tämä yksilö oli todella elivoimaisen oloinen. Muutama viikko taaksepäin Turo pääsi koirapuistossa leikkimään nuoren gronttu-uroksen kanssa, enkä voi väittää etteikö mielessä käynyt ajatus omasta groenendaelista. Sehän oli aiemmin pitkään mun lempparirotu. Viehätys laantui Turon tultua. Kai mä jotenkin totuin tuohon sen lyhyeen turkkiin ja vaikkei ulkonäkö nyt koskaan saisikaan olla kriteerinä koiranhankinnalle, ei mua tuo pitkä karva oikein vedä puoleensa. Tietysti joku vähempiturkkinen groe menis, kuten se puistossa tapaamamme oli. Malinois mua eniten kutkuttaisi, mutta jos sellaiseen päädyn, haluan varmistua etten mokaa. Mutta eipä toista koiraa ole ihan heti tulossa, tässä ehtii hyvin vielä miettiä. Rotu tuskin tulee enää muuttumaan, mutta muunnoksen kanssa saa pähkäillä. Groenendael tai malinois.

Blogi pystyyn

...taas.

Tämmöinen kotiutui tänään

Tuleepahan tännekin jotain kirjoittamisen arvoista kun pääsen kuvailemaan. Mulla alkaa toukokuun lopusta työt ja jatkuvat sinne heinäkuun puoleenväliin. Vapaapäivät pitää käyttää hyödyksi ja käydä eri koiria tapaamassa ja tietenkin kuvaamassa, Turollekin hyväksi kun talvi vietettiin kohtalaisen epäsosiaalisesti. Kivaa, että meidän aktiivinen harrastelu keskittyy lähinnä lenkkeilyyn ja koirien tapaamiseen...

Muistikortti tulee todennäköisesti huomenna tai ylihuomenna, en malttais mitenkään odottaa. Olis sen kortin hankkimisenkin voinut hoitaa ajoissa, mutta kaippa mun jotenkin tämä mun tyhmyyteni ja saamattomuuteni täytyy osoittaa. Otin muutaman testiräpsyn Turosta ja kisuista, ja mua rupes oikein huvittamaan kuinka hirveitä niistä tuli. Mulla menee varmasti hetki totutella tuohon kameraan ja ylipäätään saada valokuvaamisesta taas kiinni. Ja mä kuolailen niitä uusia laseja jo...