 |  |
Sinänsä tänäkään kesänä ei ole tapahtunut paljon, sillä tämä on jo kolmas kesäni joka on kokonaisuudessaan mennyt töitä tehdessä. Turo on tapansa mukaan päästänyt minut helpolla. Kuuma kesä on verottanut voimiamme ja antanut lisää tekosyitä olla vaivautumatta mihinkään, välttäen suurempia ponnisteluita. Morkkis ja huonon omistajan leima ovat painaneet, vaikka Turo sopeutuu ja viihtyy siellä missä ihmisensä ovat. Mutta ainahan sitä voisi tehdä enemmänkin, olla parempi ja viitseliäämpi.
Pahimpaan laiskotteluun ilmaantui kolmisen viikkoa sitten lääkettä. Koiran muodossa. Isosiskoni perheineen muutti hieman kauemmaksi ja tarjouduin ottamaan Millin pariksi päiväksi hoitoon. Tämä pari päivää kuitenkin venyi ensin mökkireissulla, sitten ei enää kuulunutkaan kaipailevia yhteydenottoja. Isosiskollani on ollut Millin kanssa enemmän ja vähemmän hankalaa, pääasiassa varmaan Millin korkean energiatason vuoksi. Siskoni ehti kesäkuussa mainita, että koirasta on mahdollisesti luovuttava jos arki ei lähde sujumaan.
Aina välillä on käynyt mielessä Millin adoptointi, mutta tiesin perheeni vastustavan ajatusta Millin rauhattomuuden vuoksi. Olin jo saanut luvan toiseen koiraan tai koiranpentuun, mutta epäröin yhä ottaa yhteyttä kasvattajiin. Ulkopuolisesta painostuksesta huolimatta en vieläkään koe olevani valmis malinoisille. Enkä minä halua hätäillä.
Milli alkoi jo muutamassa päivässä osoittamaan edistystä. Nopeasti äitini pää oli käännetty. Kerroin kuinka koirat eivät mökkireissulla olleet kertaakaan hihnassa ja pysyivät pihassa kiltisti, vaikka Millin ikäisenä vastaava oli Turolle vielä päihittämätön haaste. Ulkoilutukset ovat kokonaan minun vastuullani ja näen koirien eteen enemmän vaivaa, sillä Milli on tuonut mukanaan hiukan sitä kaivattua haastetta. Äitini on keskustellut siskoni kanssa ja näillä näkymin Milli on jäämässä meille, mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon.
Toinen ihan huippu-juttu: naapuriini muutti eräs vanha ystävä, joka omistaa nykyään vuosikkaan dobberiuroksen. Olin innostunut lenkkiseurasta, siinä missä hän odotti saavansa meistä treeniseuraa. Väitin vastaan, että ei meistä treeniseuraa taida saada. Syytin Turoa motivaation puutteesta ja innottomuudesta, minkä suhteen Janette oli skeptinen ja halusi saada meiltä taidonnäytteen.
Kävimme tiistaina vanhalla urkalla ja pidimme kentällä pienet treenit. Turo oli tolpassa kiinni ja sai kerätä hieman kateutta kun ensin treenasimme Millin ja Donin kanssa. Sain Janetelta hyviä neuvoja epävarmaan säätämiseeni. Oli paljon pieniä juttuja, joiden tietäminen oli erittäin hyödyllistä, mutta mistäpä niitä oppisi jos aina pelleilee yksin eikä kukaan ole valvomassa?
Väitin ettei Turoa kiinnosta patukka, kuten väitin myös etten uskalla ostaa sille geelipalloa koska se siitä tuskin kiinnostuisi. Jostain syystä Janeten ja Donin vermeet olivat Turon mielestä hirvittävän hauskoja ja sain itse miettiä puheitani. Minä muka tunnen koirani? Tolpassa haukkuessaan se nosti virettään ja teki yllättävän hyvällä innolla ja keskittyneesti. Ensimmäisellä otoksella leikittiin, tai lähinnä harjoiteltiin pallonvaihtoa. Se meni vähän miten meni. Turo lähtee rallattelemaan ja lällättelemään pallon kanssa, mutta painavammasta käskytyksestä pudottaa lelun ja tulee tyhjin suin luokseni. Siispä lisää harjoitusta. Toisella kerralla saalispalkalla, kolmannella ruoalla. Millin palkkasin pelkästään ruoalla, sillä se ei saaliista tahdo kiinnostua. Ruoka motivoi sitä onneksi hyvin.
Janeten sanoin molemmissa koirissa on potentiaalia, mutta se täytyisi vaan osata kaivaa esiin. Saa nyt nähdä miten tämä tästä lähtee etenemään, mutta suunnitelmissa olisi käydä Janeten ja Donin kanssa treenaamassa ainakin kerran viikkoon. Olen toiveikas.
Täytyy toivoa että jatkossa tulisi kirjoiteltua useammin blogiin. Kuulumisiin!