Lupasin koostaa videomatskua blogiin kunhan meidän tokostelut edistyy mihinkään suuntaan, ja tässä sitä nyt olis.
Toko ja vastaavat ovat olleet minulle jo pitkään suuri murheenkryyni. En ole saanut Turoa motivoitua tekemiseen. Sillä on saalisviettiä ja se rakastaa jahtaamista, mutta yhdistäessäni saalispalkan minulle tekemiseen, on koiran into lässähtänyt lähes välittömästi. Innottoman koiran kanssa en tykkää treenata ja siksi olen pakoillut koko puuhaa.
Treenikuumeeni kasvaa, mutta harrastushurttaa mulla ei vieläkään ole. Päätin talven aikana ruveta naksuttelemaan Turolle jotain pikkujuttuja, sitten huomasin että ruokapalkan kanssa seuruu toimii olkkarin matolla ihan mukavasti. Alkuvuodesta kävimme kaverin kanssa kentällä kun olin kehunut, että Turo saattaa lenkin yhteydessä tehdä hyvän seuruupätkän motivoituneesti myös saalispalkalla. Kentälle päästyämme en saanut Turosta mitään irti, sitä ei ollenkaan huvittanut keskittyä palkkaan eikä minuun. Minä nieleskelin pettymystäni. Olin niin äärimmäisen turhautunut, etten voinut edes puhua. Säälittää jälkeenpäin ajatella kaveriani, jolle en saanut sanaa suustani vaan keskityin vakavana tuijottamaan tietä edessäni kaverin yrittäessä lohdutella minua.
Siinä vaiheessa mun teki mieli haudata kaikki harrastusaikeet Turon kanssa. Olinhan minä jo yrittänyt ties miten pitkään, mutta en saanut koiraa innostumaan tokosta missään määrin. Jokin kuitenkin ajoi vielä yrittämään. Hoidimme tokostelumme kuivaushuoneessa ja videoin treenit. Palkkasin aina ruoalla, pidin treenit lyhyinä ja pätkittynä kahteen tai kolmeen osaan, treenasin koiria vuoronperään ja aina Millin ensin, että Turolle nousisi kateus. Pian se jo alkoikin hinkumaan ja vinkumaan, että pääsisi treenaamaan. Pidin tarkasti silmällä koiran intoa ja pientäkin laskua huomatessani pyrin lopettamaan treenin.
Muutokseen olen huikean tyytyväinen, vaikka Turo ei paljon osaakaan. Olen keskittynyt hyvään vireeseen ja minusta on suunnattoman hienoa nähdä kuinka koiran häntä heiluu ja naamasta paistaa onnellisuus. Kaveri on onneksi nähnyt nämä kaksi eri Turoa. Sen aiemman, haluttoman, jätättävän ja epävarman tokostelijan, sekä tämän uuden puolen.
Minulta kysyttiin, että mitä tarkalleenottaen treenaan tuossa alussa ja voisin nyt hieman avata asiaa. Turolle on tehty aivan luokattoman huonot pohjat ja se on varmaan yksi syy miksi tämä meidän juttu takkuaa niin paljon.
Turo on hissipylly ja sitä herkästi inhottaa kaikki vähänkin epämiellyttävät alustat, tavallisesti märät ja kylmät pohjat. Se on aina istunut hitaasti, vähän kuin kysellen, että täytyykö muka oikeesti. Millin tullessa sain asiaan kontrastia, se nimittäin läväyttää yhdestä käskystä takalistonsa maahan ja istuu vapautukseen saakka. Se voi istua lumihangessa täristen kun paleltaa, mutta se ei kyseenalaista käskyä.
Sen lisäksi että Turo ei kauheasti välitä näistä istu-maahan-käskyistä, se vielä sekoittaakin niitä. Seiso-toimintoa se ei osaa ollenkaan, mikä olisi hyvä opettaa noita jääviä ajatellen. Lihapullakädellä houkuttelemalla / ohjaamalla otin maahanmenoa ja seisomista, enkä lainkaan istumista, sillä Turo menisi maahan mieluusti aina istumisen kautta tuplakäskyllä. Nämä on näitä juttuja joihin olisi kannattanut panostaa jo vuosia sitten.
Samalla tyylillä aion opettaa tulevalle koiralle noi asennonvaihdot, joten Turo sai nyt antaa hieman esimakua. Ajatus varmasti sama kuin imuttamisessa, saadaan koiralle liikkeet lihasmuistiin ja suorittaminen nopeaksi. Turolla tuo näyttää aika tahmaiselta, mutta eipä asiat tekemättä edisty.
En ole päättänyt mitä tavoitellaan vai tavoitellaanko mitään. Sain jopa kehoituksia lähteä kokeisiin, mutta ihan niin valmiita me emme ole. Treeneihin saisi kyllä tavoitteen jos alkaisin treenaamaan kokeenomaisemmin. Nyt olen keskittynyt lähinnä siihen, että meillä on kivaa.
Mä tosiaan joskus ajattelin, että en saa Turolle opetettua edes käännöksiä, puhumattakaan jäävistä, mutta kyllä ne jotenkin sujuu. Niitä pitää hioa, mutta en ota stressiä. Minulle on pääasia, että koira haluaa yrittää ja tehdä.