Koiran huonot hermot tai huono hermorakenne otetaan monesti puheeksi. Kun koira ilmentää ongelmakäytöstä, ei aina ymmärretä sulkea pois stressiä, jonka taustalla voi olla useita syitä. Jopa mahdollisia kiputiloja veikataan paljon todennäköisemmin syyksi erinäisille käytösmalleille.

Esimerkiksi kotona puuhaileminen omistajan ollessa poissa voi olla seurausta eroahdistuksesta tai tekemisen vähäisyydestä ja näin ollen koiran täytyy jotenkin purkaa energiaansa. Asian voi kuitenkin kääntää myös toisinpäin. Entäpä jos omistaja tarjoaa koiralle liikaa tekemistä, eikä koira osaa rauhoittua? Aktiiviset treenit monta kertaa viikossa verottavat koiran voimia. Oppimista ihmisilläkin helpottaa kunnolliset lepoajat. Kun kahdeksantuntisen työpäivän jälkeen omistaja käyttää vielä kahdeksan tuntia koiriensa aktivointiin päivittäin, tottuvat koirat tekemisen runsaaseen määrään, ja yhtäkkiä kahdeksan tuntia voikin olla pitkä aika vaan oleilla paikallaan - helposti tulee maistettua vähän soffaa ja seinänkulmaa. Nopeatempoisen ja saalistusviettisen harrastuksen rinnalla voisi toimia jokin rauhallisempi ja tasaisempi tekeminen. 

Yllättävän monet asiat aiheuttavat koiralle stressiä, myös mieluisat, esimerkiksi pallon heittely. Lyhytkestoinen stressi on ihmisen tavoin hyväksi myös koiralle ja tehostaa suoritusta. Stressistä palautuminen vaatii kuitenkin aikaa, joskus enemmänkin riippuen stressin pitkäkestoisuudesta ja voimakkuudesta. Kun stressaantunutta koiraa kuormitetaan entisestään on uhkana krooninen stressi jota onkin jo vaikeampi havaita. Se voi ilmetä jopa fyysisinä oireina, kuten vatsavaivoina, ihottumina tai allergioina, mutta myös yleinen levottomuus voi olla merkki jatkuneesta stressistä. Akuutin stressin oireet huomaa helpommin. Tällaisia ovat esimerkiksi läähättäminen, täriseminen, aivastelu ja äkillinen ripuli. 

Ei voi silti sanoa, että ongelma olisi täysin koirasta riippumaton, vaan myös stressinsietokyky on yksilöllistä. Siihen voivat vaikuttaa monet muutkin tekijät, kuin koiran perimä ja luonne. Paljon on merkitystä ympäristötekijöillä. Esimerkiksi puutteelinen tai väärin toteutettu sosiaalistaminen ja huonot kokemukset saattavat lisätä koiran stressiherkkyyttä. 

Omistajan osuutta ei saa unohtaa. Omistaja vastaa koiransa arjesta, ja usein tiedostamattaan lisää koiran stressiä tekemällä tai tekemättä jotain. Kun ongelmakäytökseen ei osata puuttua, vahvistaa koira itse itseään ja tämä voi olla hyvinkin stressaavaa pidemmän päälle. Ihmiset kuitenkin kaikkoavat nopeita korjauskeinoja ja turvautuvat positiivisiin ja ylipehmeisiin menetelmiin, jotka monesti pitkittävät ongelmakäytöstä ja siten myös stressiä. Kaikilla koirilla kyseiset keinot eivät välttämättä tehoa edes lukuisten toistojen jälkeen. Kouluttaminen pelkästään haluttua käytöstä vahvistamalla on vaikeaa, välttäen ei-toivotun käytöksen tukahduttamista, sillä jo yksikin epäonnistunut harjoitus antaa roimasti takapakkia. Toisaalta epäonnistuneet yritykset puuttua ongelmakäytökseen väärin toteutetuilla keinoilla voivat huonontaa koiran ja ihmisen välistä suhdetta ja luottamusta ja pahentaa ongelmaa entisestään. Ylilyöntejä tulisi siis välttää.

Kouluttamisessa liian nopea eteneminen on epäilemättä vahingollista, etenkin jos koiraa treenataan kun se on kiihdyksissä. Nykypäivänä ihannoidaan koiran näyttävää suoritusta ja koiraa pyritään ajamaan korkeaan vireystilaan. Vietin noustessa myös hallittavuus vaikeutuu. Usein omistajan napsiminen, ääntely ja hyppiminen esimerkiksi seuraamisen yhteydessä luetaan koiran vuotamiseksi huonosta hermorakenteesta johtuen, mutta ongelman taustalla saattaa olla myös ohjaaja, joka ei ole ollut koiralle johdonmukainen ja selkeä. Hyvä ja lyhytkestoinen stressi parantaa suoritusta, mutta liiallinen stressi luonnollisesti heikentää. 

Muillakin seikoilla, jotka eivät välittömästi liity koiraan, saattaa olla osansa ja arpansa. Esimerkiksi hektinen ja hermostunut ilmapiiri voi tarttua koiraankin. Kotioloissa koiran pitäisi pystyä olemaan rauhassa ja saada omaa tilaa sitä halutessaan. Vieraat paikat, ihmiset ja koirat voivat pelottaa. Siedättäminen on hyvä keino, mutta on ongelma- ja koirakohtaista, miten siedätys kannattaa toteuttaa. Joissain tapauksissa uhkalle altistaminen saattaa olla helpoin ja nopein ratkaisu, esimerkiksi aran koiran totuttaminen yksittäisiin vieraisiin ihmisiin tai koiriin. Viemällä koira pelkoa aiheuttavan asian luokse, näytetään, ettei tilanteesta koidu sille mitään pahaa ja näin saadaan koiran luottamusta sekä itsevarmuutta lisättyä. Koiralla voi kuitenkin olla ylitsepääsemätöntä ahdistusta, tai tilanteen laajuus olla koiralle niin suuri, että siedättäminen on parasta toteuttaa maltillisemmin. 

Ihminen omalla stressaamisellaan voi tartuttaa stressiä koiraan. Hermoilu esimerkiksi ohitustilanteessa ilmenee kyvyttömyytenä puuttua tilanteeseen tilanteen vaatimalla tavalla, mikä heijastuu koiraan. Omistaja viestittää epäröivänsä, ja koira havaitsee sen, vaikka omistaja kuvittelisikin olevansa aivan neutraali. Ihminen pohtii, ettei kiristä hihnaa eikä käyttäydy muutenkaan hermostuneesti, mutta jo ohitustilanteissa hidasteleminen, pysähtyminen sekä koiran hätäinen kieltäminen ja rankaiseminen ovat koiralle selkeitä merkkejä siitä, ettei omistaja hallitse tilannetta.

Kiihtyminen ja turhautuminen kertoo koiralle, ettei ihminen ole tasapainoinen. Koira muuttuu tällöin "kuuroksi".  

Ikävän välikohtauksen, esimerkiksi koirien välisen rähinän sattuessa, saattaa omistaja järkyttyä tilanteesta kohtuuttomasti ja siirtää omaa hermostumistaan koiraan. Ei ole epätavallista, että omistajan kanssa koira saattaa esimerkiksi alkaa vihata isoja mustia koiria tai haukkua autoille, mutta jopa koiralle täysin vieras, mutta koiranlukutaitoinen ihminen osaa katkaista väärän käytösmallin hetkessä, minkä tuloksena koira ilmentääkin jo aivan toisenlaista käytöstä.

Osa koirista kestää paremmin muuttuvia tilanteita, mutta toisille muuttumattomuus ja pysyvät rutiinit ovat tärkeämpiä. Äkilliset muutokset ympäristössä voivat aiheuttaa suurtakin stressiä. Helposti stressaantuvan koiran kanssa ei välttämättä joka päivä kannata matkustaa. Pitkän reissupäivän päätteeksi on hyvä tarjota koiralle tarvittava aika palautua tutussa ympäristössä. Tällöin kaikki ylimääräinen koiraa kuormittava kannattaa hetkeksi siirtää sivuun ja jatkaa rauhoittumista arkisten rutiinien siivittämänä.

Joudutko joka aamu pomppaamaan ylös kello viideltä, koska koirasi haluaa ulos ja herättää sinut? Keskittyykö koirasi ulkona alinomaa käpyihin ja keppeihin? Onko koirasi automaattinen reaktio riehaantua uloslähtiessä? Mitä sinä olet saattanut huomaamattasi koiralle opettaa?

Milloin siirsimme vastuumme koiralle?

Välillä ihmettelen Suomen negatiivista ilmapiiriä ja suomalaisten huonoa suhtautumista koiriin. Myrkkylihapullat, koirankakkapussit, lemmikkien kieltävät asunnot ja koirien kiinnipitofanaattisuus saavat minut joskus miettimään, halutaanko koirat poistaa kokonaan Suomen katukuvasta.

Sillä ajatelkaahan kuinka paljon meillä loppupeleissä onkaan käytösongelmaisia ja epäsosiaalisia koiria. Paljon. En aivan suoraan mene väittämään, että ruoho on vihreämpää aidan tuolla puolen, mutta uskon silti vapaamman koirakulttuurin luovan onnellisempia koiria. 

Törmäsin blogitekstiin, joka heti herätti jonkinlaista lämpöä. 

Meillä on toimistolla koiria. Monikossa. On venhäterrieriä, borderterrieriä, espanjanvesikoiraa, kultaistanoutajaa ja novascotiannoutajaa. Löytyy eriroutuisia, eri-ikäisiä ja eri sukupuolta.

Miten töissä voi olla koiria? No siten, että koirat ovat sen luonteisia, että ne voivat olla yhteisissä tiloissa keskellä työpäivää. Se vaatii myös sen ettei toimistossa ole allergikkoja ja sen että paikan kulttuuri ei ole tiukkapipoinen. 

Eläimen läsnäolo tuntuu vaikuttavan myös ympäristöön. Eläimen kanssa ei tarvitse keskustella, silittely riittää.

Asiakkaita koirat ovat tuntuneet myös ilahduttavan, tosin ne harvoin ovat asiakastiloissa mutta lasineukkarin takana ohimennen häntää heiluttava tarkastaja on saanut ihastuneita huudahduksia aikaan.

Omassa kulttuurissamme tuppaamme ajattelemaan, että kymmeniä tuhansia vuosia ihmistä palvellut koira onkin yhtäkkiä arvaamaton eläin ja ansaitsee tulla kohdelluksi sellaisena. Ette varmaan olisi arvanneet, jos sanon, että olen eri mieltä asiasta?

Koira on sopeutuva eläin, joka ottaa vahvasti vaikutteita ympäristöstään. Ihminen voi osallistua koiran sopeuttamiseen ja omalla toiminnallaan vahvistaa tai tukahduttaa erilaisia käytösmalleja. Vaikka perustankin monet koulutukselliset näkemykseni ihmisen auktoriteettiin, olen sitä mieltä, että koiran täytyy saada myös itse oivaltaa.

Mutta me pelkäämme koiriamme. Emme välttämättä sitä, että koiramme jonain yönä keksivät syödä meidät, vaan pelkäämme, että koiramme eivät tottele. Pelkäämme erilaisia tilanteita, joissa koiramme saattaisivat käyttäytyä huonosti. Pelkäämme siedättää ja sopeuttaa koiriamme, sillä kuvittelemme niiden stressaantuvan siitä lisää. Vertauskuvallisesti suljemme ennemmin koiramme kellariin, kuin kohtaamme ongelman.

Tynnyrissä kasvanut koira ei osaa käsitellä tilanteita luontevasti. Me ihmisetkin tiedämme asioita vasta, kun niitä meille kerrotaan. Koiralle emme voi tietenkään kertoa, mutta uudet ja vieraat asiat tulee näyttää. Siinä omistajalla onkin iso, tärkeä rooli.

Viisas, tyhmä vai jopa jälkeenjäänyt?

Meillä ihmisillä on erilaisia mieltymyksiä koiriin liittyen. Me kaikki haluamme vähän eri asioita. Sanonta toisen roska on toisen aarre pätee nytkin.

Tietenkään luonteellisen terveyden ja tasapainoisuuden vähätteleminen ei pitäisi olla kenenkään mielestä hyvä asia, eikä arjessa pärjäämättömiä koiria saisi jalostaa vääriin olosuhteisiin. Tätä kuitenkin tapahtuu. Koiraa ottaessa pitäisi lähteä asiaa pohtimaan tarpeen pohjalta. Jos ei ole yhtään hajua siitä mitä haluaa, kannattaa miettiä lisää. Täytyy myös muistaa, että kaikkia rotuja ei ole luotu seurakoiriksi tavanomaisen arkielämän jatkoksi. Jokaisen ihmisen ei välttämättä kuulukaan pärjätä jokaiselle koiralle, vaan löytää se koiratyyppi joka kiinnostaa.

Kävin netissä juuri keskustelua sisäsiittoisuuden aiheuttamasta jälkeenjääneisyydestä ja siten sekarotuisten puolustamisesta. Aloin tuota miettimään tarkemmin ja mieleen nousi paljon asioita. Tietysti tuo on hyvä pointti ja varmasti tutkimuksiakin väitteen tueksi löytyy, mutta käytäntö tuskin on aivan noin mustavalkoista. Ei vieläkään unohdeta sitä, että eri rotuja on jalostettu erilaisiin tehtäviin. Itse pidän suurimpana ongelmana päämäärätöntä (ulkomuodollista) jalostamista ja rotujen seurakoiramaistumista, unohtamatta kuitenkaan sisäsiittoisuuden vahingollisuutta.

Nykyään halutaan kaikista koirista mahdollisimman helppoja. Koko rotu voidaan tuomita luonnevikaiseksi jos muutama yksilö ei miellyttänytkään. Monesti se menee niin, että rodut jotka eivät vastaa omia ihanteita, ovat huonoja. Itsekin tuohon välillä syyllistyn ja pidän joitain rotuja turhakkeina ja toisia vain häiritsevinä, mutta niin kauan kun rodulla on jokin käyttötarkoitus johon sitä jalostetaan, tiedän että on ihmisiä joilla on aitoa kiinnostusta ja tarvetta niillekin roduille jotka eivät minua nappaa. Monilla on uskomus, että käyttölinjaiset koirat ovat viettihyrriä joiden pääkoppa pysyy vaivoin kasassa. Toki käyttölinjaisen viettitaso on eri luokkaa kuin seurakoiran, mutta miten voidaan edes olettaa, että huonoilla ominaisuuksilla varustettu koira pärjäisi työskentelyssä? Vietikkyys ei ole automaattisesti linkki käytösongelmiin, hermojen vuotamiseen ja arjen mahdottomuuteen. Epävarmoja toimintakyvyttömiä koiria löytyy näyttiksistäkin.

Entäpä mitä se vietikkyys on, milloin sitä esiintyy ja miten sitä hallitaan? Pelkopurija tai remmirähjä ei välttämättä ole mahdottomilla vieteillä varustettu koira. Riista- tai saalisviettinen koira ei välttämättä ole kodin tuhoaja. Saalisviettiä omaavat niin vinttikoirat kuin saksanpaimenetkin. Riistaviettiä löytyy ajokoirilta, mutta myös noutajilta.

Kyse kun on siitä tarpeesta. Koira suoriutuu parhaiten sen viettejä vastaavasta tehtävästä, eikä mitään yleispätevää rotua ole, joka olisi hyvä kaikkeen. Alkukantaiset rodut on jalostettu siten, että niiden täytyy kyetä itsenäiseen työskentelyyn, kun taas palvelualttiimpi rotu tekee ratkaisuja ohjaajan ohjauksella. Bordercollie sisäistää temput nopeammin ja pystyy tokossa pitkiinkin liikesarjoihin, minkä perusteella sitä voitaisiin pitää ylivoimaisesti älykkäimpänä rotuna. Bordercollie ei silti ehkä pärjää suurta itsenäisyyttä vaativissa olosuhteissa. Vinttikoiran luonne ei välttämättä mahdollista koiran ja ohjaajan saumatonta yhteistyötä. Vinttikoira metsästää saalista pitkillä etäisyyksillä, eikä juurikaan tarvitse ihmistä avukseen.

Keskustelussa otettiin esiin myös erot koirien välisessä kanssakäymisessä. Koirat, jotka eivät kykene leikkimään muiden koirien kanssa, vaan valitsevat esimerkiksi kepin sosiaalisen vuorovaikutuksen sijaan, leimattiin vajaavaisiksi. Tuossa on perää, mutta eikö toimeentuleminen ja muiden koirien sietäminen ole tärkein asia? Olen kuullut sanottavan "belgille paras kaveri on toinen belgi". Tapasimme muutama päivä sitten lenkillä irlanninterrierinartun ja löysin huomattavia yhteneväisyyksiä Turon ja sen leikkitavoissa. Jokunen aika sitten koirapuistossa oli kaksi bordercollieta joiden käytös selkeästi häiritsi Turoa, mutta keskenään ne olivat samalla aaltopituudella.

Laitapa nyt kissa ja hiiri samaan tilaan ja odota niiltä täydellistä sopuisuutta ja ymmärrystä toisiaan kohtaan. 

Rotukoirat ja sekarotuiset

Olen tätäkin aihetta pohtinut jonkin verran ja aikojen saatossa mielipiteet ovat vaihtuneet laidasta laitaan esimerkiksi tietämyksen lisääntymisen myötä, mutta myös muiden asenteet ja omat kokemukset koiramaailmasta ovat muuttaneet näkemystäni omaan suuntaansa. On helppo tehdä yleistyksiä, mutta niiden sovittaminen käytäntöön ei välttämättä enää pädekään. On monia seikkoja jotka vaikuttavat mm. koiran terveyteen. Kuten on totta, ovat rotukoirat sisäsiittoisia. Yksinkertaisesti ajateltuna voisi tietenkin väittää, että rotukoirat ovat tällöin sairaampia kuin sekarotuiset, mutta aina ei kannata yksinkertaistaa. Annukka Pasi on kirjoittanut hienon ja havainnollistavan tekstin blogiinsa aiheesta ovatko sekarotuiset terveempiä kuin rotukoirat? Jos sitä ei ole vielä käynyt lukemassa, kannattaa ehdottomasti se tehdä. Koska en ole aiheen asiantuntija, en voi antaa kauhean faktapohjaisia väitteitä. Haluan silti tuoda joitain ajatuksiani esiin asian tiimoilta.

On ehkä hieman riskialtista lähteä suorilta käsin kannattamaan sekarotuisia ja niiden kasvattamista vain koska rotukoirat on todettu joissain tapauksissa seropeja sairaammiksi. Tai koska osa kasvattajista vie rotua kohti hautaansa sen sijaan, että veisivät sitä eteenpäin. Tai että jotkin rodut ovat yksinkertaisesti niin sairaita, ettei niitä enää voi millään keinoin pelastaa säilyttäen nykymääritelmien mukaista rodunomaisuutta. Etenkin aivan erilaisten rotujen yhdistelmiä tulisi mielestäni harkita hetki tai tovi. On hienoa, että ajatellaan edes koirayksilöiden tasolla terveyttä, mutta takaako täysin vieteiltään erilaisten rotujen yhdistäminen hyvää koiraa? Minä väittäisin, että eri rotujen yhdistelmissä kannattaa olla tarkka, ja rotumixien teettämiseen tulisikin olla hyvät perusteet. Pelkästään terveydellisten seikkojen käyttäminen syynä on huono, sillä on edelleen olemassa terveitäkin rotuja sekä vastuullisia kasvattajia, eikä sekarotuinen ole automaattisesti terve ja sataprosenttisen kestävä. Ehkä jopa pienemmällä vaivalla voi löytää sen sopivan ja hyvän rotukoiran jos vaan hieman jaksaa tutkia ja on perillä siitä mitä haluaa. Ilman tietoa ja taitoa voi olla vaikea lähteä itse yhdistelemään koiria hatusta heittämällä. Lisäksi ihmetyttää, että monelle seropin hankkijalle kelpaa lähes millainen mixi tahansa. Vielä parempi, jos seropipentueen kasvattaja on vähän valveutuneempi terveysasioiden suhteen. Sellaisen pennun omistaminen on kenties muodikasta. Kannatetaanhan tässä sentään hyvää asiaa! Miksei samanlaista tukea suoda hyville rotupikasvattajille, vaan rotukoiraa hankkiessa puolihuolimaton valinta tehdään helpommin?

Pelkkänä lenkkikaverina ja seurakoirana menee useampikin koirarotu tai seropi, mutta tässäpä ehkä se ongelma ilmeneekin. Tai kuka sen ongelmana mieltää, mutta minusta on hieman harmillista, että koirarodut "seurakoiramaistuvat" yhä kovempaan tahtiin. Tietysti tässä täytyy ajatella kysyntää ja tarvetta, mutta jos ei kaikista tällä hetkellä tarjolla olevista vaihtoehdoista löydä potentiaalista matalien kriteerien kotikoiraa, voi seuraavaksi pohtia miksi sellaista löytyisi sekarotuisenakaan. Toisaalta voihan sitä esittää vastustavansa nykyistä rotukoiratoimintaa, mutta siihenkin tulisi olla perustelut ja tutustua muutaman rodun sijaan useamman rodun tilanteeseen ja eri rotujen harrastajien asenteisiin. Rotukoiria on toki myös FCI:n ulkopuolella.

Käyttökoirien tilanne taitaa (yleistäen) olla parhaimmassa jamassa, sillä luonteen ja terveyden painottaminen on tärkeämpää ja oleellisempaa, kuin näyttelytittelit tai potentiaali sohvannurkassa makoiluun. Monesti heitetään puolustukseksi sellaista, että käyttökoirat ovat ylijalostettuja viettihyrriä ja harrastajat tiukkiksia ja sisäänpäin lämpiäviä, mutta kuinka moni on lopulta itse tutustunut käyttörotuihin ja -harrastajiin? Monia keskusteluja seuraamalla ihmiset ovat oikeastaan jopa aika pihalla aihepiiristä. Eikä se ole koiran syy, jos se on päätynyt huonolle omistajalle. Kai niitä niuhoja löytyy puolin toisin ja myös näyttelykehien laidoilla kohtaa huonoasenteisia ihmisiä.

Mutta jos ei halua harrastaa, ei käyttölajeja, näyttelyitä tai muutakaan? Niin, no. Rotukoiraa ottaessasi et välttämättä ole velvoitettu tekemään sen kanssa mitään. Tietysti on hyvä kunnioittaa kasvattajan toiveita, ja potentiaalisen koiran ominaisuuksien hukkaan heittäminen voi tuntua ikävältä. Siispä harrastuskoiraa etsiessä on minusta melkeinpä viisainta turvautua rotukoiraan, ihan jo siksi että sekarotuisten kanssa tietynlaiset harrastusmahdollisuudet ovat melko heikot ja yhtään tavoitteellisempi harrastaminen on helpompaa koiralla, joka siihen soveltuu. Eikä ole kyse pelkästään koiran ominaisuuksista, vaan tietyn rotuisella koiralla on helpompi myös päästä sisään haluamiinsa piireihin. Kotikoirana varmaan menee koira kuin koira, tietysti mitä tasapainoisempi luonne, sitä mielekkäämpi koira on kotonakin, etenkin kun kyseessä on kokemattomampi ihminen.

En ottaisi mitä tahansa rotukoiraa, itse asiassa on hyvin vähän rotuja joita edes osaan leikillä kuvitella itselleni, mutta vielä pienemmällä todennäköisyydellä turvautuisin sekarotuisiin. Mielestäni ihmisillä on nykyään harvoin kauhean kunnollisia kriteereitä koiranhankinnalle, halutaan vain koira, ehkä joitain pinnallisia mieltymyksiä seuraten. Mielestäni aidon kiinnostuksen puute on nykyään vahvasti osana koirarotujen menettämiseen. Kuka vaan voi saada koiran, ja mikä vielä pahempaa - kuka vaan voi pennuttaa koiransa.