Pidän sekarotuisia koirina siinä missä rotukoiriakin. Näiden välille liittyy kuitenkin paljon vastakkainasettelua. Rotukoiraihmiset saattavat sanoa, että hyväksyvät sekarotuiset, mutta moni pitää sekarotuisten pennuttamista määrän lisäämisenä ja siten turhana. Toisaalta sekarotuisien puolella seisovat haluavat samat oikeudet. He haluavat luonnollisesti puolustaa omaa asemaansa, jolloin heiltä helposti löytyy perusteluita rotukoirien huonommuudelle. Paljon löytyy monenlaisia mielipiteitä ja uskomuksia.
Eläimiä ollessaan, en edes halua miettiä asiaa siltä kannalta, että jompi kumpi olisi ehdoitta parempi lemmikki. Olen enemmän kiinnostunut ihmisten asenteista ja aatteista. Vaikka välimaastoon sopii paljon porukkaa, en ota heitä nyt puheeksi, vaan katselen asiaa hieman yleistävältä kannalta.
Yksi asia, mihin väistämättä olen kiinnittänyt huomiota sekarotuisten omistajissa, on tietoisuus tai oikeastaan sen puute. Monilla on tapana ajatella suoraviivaisesti ja mustavalkoisesti. Sisäsiittoisuus on kaiken pahan alku ja juuri, mutta luonto tasaa ihmisten tekemiä virheitä. Toisinsanoen sekarotuinen on vähintäänkin rakenteellisesti aina vanhempiaan terveempi, vaikka loppupeleissä monillakaan ei ole sen suurempaa haisua koiran ihanteellisesta ruumiin mallista. Johtopäätökset tehdään helposti koiran ollessa nuori, vaikka monet sairaudet ja vaivat puhkeavat vasta vanhemmalla iällä. Sisäsiittoisuus aiheuttaa roduissa ongelmia, minkä lisäksi on tehty paljon huonoja jalostusvalintoja, mutta sekarotuisilta puuttuu tyystin keinot pitää tilastoa ja seurata terveys- sekä luonnetilannetta samassa mittakaavassa. Yksilötasolla pentuetta suunnitellessa voidaan toki selvittää vanhempien taustoja, mutta se ei riitä todistamaan, että luonnonvalinta tekisi sekarotuisista terveempiä ja luonteeltaan tasapainoisempia.
Moni tuppaa unohtamaan taustatyön merkityksen pentua hankittaessa, kun kyseeseen tulee rotukoira. Kaikki vastuu sysätään kasvattajan harteille. Suunniteltua ja vastuullista seropikasvatusta kannattava ei halua ottaa mitä tahansa sekarotuista(oletettavasti). Tällöin luulisi olevan päivänselvää, että hyvää ja sopivaa rotukoirayhdistelmää saattaa joutua etsiskelemään ja odottelemaan. Tukeudun edelleen aiempaan ajatukseeni siitä, että sekarotuiset ja rotukoirat ovat molemmat yhtä lailla koiran veroisia. Tällöin kuulostaa omituiselta väite, ettei rotukoirista löydy itselleen sopivaa. Minulle on käytännössä samantekevää päätyykö ihminen sekarotuiseen vai rotukoiraan, mutta menee mauttomaksi jos lähdetään puolustamaan omaa kantaa haukkumalla toista. Paljon enemmän mustamaalaamista minun silmiini harrastavat seropi-ihmiset, kun heiltä ei aina yksinkertaisesti löydy järkeviä perusteita väitteilleen. Tällöin on helppo yleistää rotukoirat läpeensä vajavaisiksi ja uskotella kanssankeskustelijan vihaavan seropeja. Sekarotuisia kannattava suuntaa katseensa usein ääripääjalostuksen tuottamiin ongelmiin, mikä ei ole rotukoirien koko kuva.
Syitä rotukoirien suosioon on varmasti monia. Rotukoira tuntuu turvalliselta vaihtoehdolta, sillä kiinnostavista roduista voi lukea hieman etukäteen ja selvitellä, millaisia pääpiirteitä eri roduissa on. Kokeneen kasvattajan tietotaitoon on helppo tukeutua jos tulee eteen mieltä painavia kysymksiä. Koiratoimintaan on helpompi päästä mukaan ilman, että joutuu maksamaan erilaisista kursseista hunajaa. Useilla rotuyhdistyksillä on tarjota harrastustoimintaa, minkä lisäksi löytyy paikkakuntakohtaisia seuroja ja alajaostoja joiden kautta voi pitää yhteyttä muihin rodun harrastajiin, jakaa kokemuksia ja hakea vertaistukea.
Rotukoiraihmisillä on taakkanaan, mutta todennäköisesti myös apunaan tieto rodun ongelmista ja kehittämisaiheista. Kaikki eivät toimi rodun eduksi, mutta jos ongelmia ei tiedosteta, ei niihin voida vaikuttaa. Rotupi-ihmiset pohtivat oman rotunsa ongelmia jatkuvasti ja heiltä tulee jopa realistisia kehitysideoita, kun taas ääripään seropikannattajien aikomuksena olisi vain hävittää valtaosa roduista. Harva seropi-ihminen jaksaa kuitenkaan vaivata päätään yhtä ahkerasti sekarotuisiin liittyvillä ongelmilla, eikä ainakaan yhtä kovaan ääneen kritisoida seropikasvatukseen liittyviä seikkoja.
Sekarotuinen ei ole automaattisesti terveempi, vaikka vanhempien taustoja tutkittaisiinkin. Perimä voi sisältää vaikka mitä, ja jos valitaan kaksi samantyyppistä rotua, on erilaisten vikojen ilmaantuminen entistä todennäköisempää. Jos jatketaan teetetyllä seropipentueella kasvattamista ottamalla sekaan muita rotuja, tuodaan yhdistelmään myös niiden ongelmat vahvuuksien lisäksi. Kovin kauan tätä ei pystytä suunnitelmallisesti jatkamaan ennen kuin alkaa ilmenemään pulmia. Kuka leikkiikään Jumalaa? Yleinen oletus on, että sekarotuisen sairastuessa kyse on vain huonosta tuurista, ellei joku ole koiran pilannut esimerkiksi väärällä ravinnolla tai huonolla liikutuksella. Tai sitten syytetään ympäristötekijöitä. Rotukoiran sairastumisen oletetaan aina olevan perimästä johtuvaa.
Rotukoiraihmisillä on taakkanaan, mutta todennäköisesti myös apunaan tieto rodun ongelmista ja kehittämisaiheista. Kaikki eivät toimi rodun eduksi, mutta jos ongelmia ei tiedosteta, ei niihin voida vaikuttaa. Rotupi-ihmiset pohtivat oman rotunsa ongelmia jatkuvasti ja heiltä tulee jopa realistisia kehitysideoita, kun taas ääripään seropikannattajien aikomuksena olisi vain hävittää valtaosa roduista. Harva seropi-ihminen jaksaa kuitenkaan vaivata päätään yhtä ahkerasti sekarotuisiin liittyvillä ongelmilla, eikä ainakaan yhtä kovaan ääneen kritisoida seropikasvatukseen liittyviä seikkoja.
Sekarotuinen ei ole automaattisesti terveempi, vaikka vanhempien taustoja tutkittaisiinkin. Perimä voi sisältää vaikka mitä, ja jos valitaan kaksi samantyyppistä rotua, on erilaisten vikojen ilmaantuminen entistä todennäköisempää. Jos jatketaan teetetyllä seropipentueella kasvattamista ottamalla sekaan muita rotuja, tuodaan yhdistelmään myös niiden ongelmat vahvuuksien lisäksi. Kovin kauan tätä ei pystytä suunnitelmallisesti jatkamaan ennen kuin alkaa ilmenemään pulmia. Kuka leikkiikään Jumalaa? Yleinen oletus on, että sekarotuisen sairastuessa kyse on vain huonosta tuurista, ellei joku ole koiran pilannut esimerkiksi väärällä ravinnolla tai huonolla liikutuksella. Tai sitten syytetään ympäristötekijöitä. Rotukoiran sairastumisen oletetaan aina olevan perimästä johtuvaa.
Aina on ollut ihmisiä, jotka päätyvät ennemmin sekarotuiseen ja tulee olemaan. Kaikki eivät välttämättä vaadi koiralta yhtä paljon, vaan lemmikiksi ja perheenjäseneksi riittää yhtä hyvin myös monirotuinen kaveri. Kaikki eivät halua harrastaa ja jotkut ehkä pelkäävät rotukoiran ottaessaan päätyvänsä piinauspenkkiin vastaamaan kysymyksiin siitä, mitä koiran kanssa aiotaan harrastaa. Usein kasvattajalla on pennunostajille jonkinlaisia toiveita riippuen omista kasvatusperiaatteistaan. Ei ole mitenkään harvinaista, että rotukoiran hankkineelle ihmiselle alkaa yhtäkkiä joka puolelta satelemaan kysymyksiä harrastussuunnitelmista. Tulee vaikutelma, että vasta harrastaminen tekee ihmisestä hyvän koiranomistajan. Tämä epäilemättä asettaa joillekin ihmisille paineita. En silti osaa syyttää yksinomaan kasvattajia, sillä on luonnollista, että he haluavat kasvattinsa sopiviin koteihin. On vaikea sanoa, missä menee raja kasvattajan liialliselle piinaamiselle. Pentua harkitsevan tulisi todella harkita mihin kaikkeen on valmis ryhtymään, eikä kiillottaa omakuvaansa vain saadakseen pennun. Sekarotuinen on ihan perusteltu vaihtoehto silloin kun haluaa "vaan koiran", eikä sivutuotteena muuta. Tulisi muistaa, että ihmisiä on erilaisia, mikä pätee myös kasvattajiin!
Moni perustelee rotukoiran kallista myyntihintaa sillä, että koirasta koituvat kulut ylittävät ostohinnan nopeasti. Oletuksena on, että koiran maksaessa enemmän, on omistaja todennäköisesti valmis panostamaan koiraan enemmän. Olen eri mieltä, sillä hyvä koiranhoito koostuu useammasta eri osa-alueesta, eikä rahalla saa kaikkea. Koirat ovat yksilöitä, minkä lisäksi myös omistajan koiranpito on yksilöllistä. Ymmärrän, että kaikki eivät halua maksaa koirasta hirveitä summia. Rahan liittäminen koiran arvokkuuteen ja omistajan resursseihin lisää vaikutelmaa koirien esineellistämisestä. Ymmärrän silti, miksi rotukoirat maksavat ja mielestäni ne saavatkin maksaa, mutta on hiukan kyseenalaista lähteä väittämään ihmistä huonommaksi koiranomistajaksi, jos tämä ei henkilökohtaisista syistä halua maksaa koirastaan suuria summia. Lisäksi rotukoiria myydään usein osamaksusopimuksella, jolloin kuukausittainen maksuerä voi olla jopa pienempi kuin sekarotuisen pennun hinta, mikä monesti maksetaan kerralla. Rotukoiran hinnan maksanut henkilö ei välttämättä ole yllättävän paikan edessä varallisesti sen valmiimpi tai varautuneempi.
Moni perustelee rotukoiran kallista myyntihintaa sillä, että koirasta koituvat kulut ylittävät ostohinnan nopeasti. Oletuksena on, että koiran maksaessa enemmän, on omistaja todennäköisesti valmis panostamaan koiraan enemmän. Olen eri mieltä, sillä hyvä koiranhoito koostuu useammasta eri osa-alueesta, eikä rahalla saa kaikkea. Koirat ovat yksilöitä, minkä lisäksi myös omistajan koiranpito on yksilöllistä. Ymmärrän, että kaikki eivät halua maksaa koirasta hirveitä summia. Rahan liittäminen koiran arvokkuuteen ja omistajan resursseihin lisää vaikutelmaa koirien esineellistämisestä. Ymmärrän silti, miksi rotukoirat maksavat ja mielestäni ne saavatkin maksaa, mutta on hiukan kyseenalaista lähteä väittämään ihmistä huonommaksi koiranomistajaksi, jos tämä ei henkilökohtaisista syistä halua maksaa koirastaan suuria summia. Lisäksi rotukoiria myydään usein osamaksusopimuksella, jolloin kuukausittainen maksuerä voi olla jopa pienempi kuin sekarotuisen pennun hinta, mikä monesti maksetaan kerralla. Rotukoiran hinnan maksanut henkilö ei välttämättä ole yllättävän paikan edessä varallisesti sen valmiimpi tai varautuneempi.
Sekarotuisen koiran kohtaloksi koituu usein se, että valveutumattomat ihmiset eivät ymmärrä ajatella sekarotuista rotujen yhdistelmänä. Apulasta löytyy jatkuvasti kiertoon päätyneitä sekarotuisia, joita luovutetaan eteenpäin erinäisistä syistä. Oman osuutensa asiaan antaa varmasti se, että kynnys sekarotuisen pennun ottamiselle on matalampi. Mielestäni ei voi syyttää kuin itseään, jos käsiin päätyy turhan haastava ja aktiivinen rotusekoitus, jolle ei enää pentuajan jälkeen koiran kasvaessa pärjää. Ei sillä, etteikö rotukoiria päätyisi vääriin käsiin. Mahdollisiin vastoinkäymisiin tulee varautua, jotta ei tule ikäviä yllätyksiä.
Rotukoirakasvattajat ymmärtävät, että paperilla huippuvanhemmat eivät välttämättä tuota huippujälkeäisiä. Paperilla hyvältä näyttävä yhdistelmä saattaa olla kaikkea muuta, ja monesti sanotaan jälkeäisten olevan paras näyttö jalostusmateriaalista. Pentueet voivat olla epätasaisia myös rotukoirayhdistelmissä, mutta kasvattajat osaavat mahdollisen pentutestin turvin arvioida millainen pentu kullekin ostajaehdokkaalle voisi sopia. Rotusekoitusta suunnittelevalla voi olla selkeä visio, mutta etenkin kahta aivan erityyppistä rotua yhdistäessä lopputulos saattaa olla hyvinkin sekalainen. Esimerkiksi paimenkoiraa ja ajokoiraa yhdistäessä osalla pennuista voi olla ajotaipumuksia, toisilla paimentaminen vahvemmin verissä, tai sitten ei selkeästi kumpaakaan. Millaisiin koteihin vastaavanlaisia pentuja uskaltaa varmuudella suositella? Rotukoirakasvattajalla on todennäköisesti tietoa rodustaan, ja jos aivan pihalla oleva ostajaehdokas osuu kohdalle, ymmärtää kasvattaja olla myymättä pentua tälle.
Sekarotuisten omistajat tahtovat syyttää rotukoiraihmisiä siitä, että ovat jääneet ulkopuolelle koiraharrastuksessa. Tästä johtuen jotkut kuvittelevat, että olisivat jääneet myös kaiken arvostuksen ulkopuolelle. Syy, miksi sekarotuisten kanssa on vaikea harrastaa johtuu tuskin suoranaisesta syrjinnästä. En osaa nähdä tätä asiaa mollaamisena, vaan realiteettien tajuna. Kysyntä ylittää tarjonnan. Joihinkin treeniporukoihin liittyminen vaatii kisatavoitteita, mutta myös sitoutumista treeneissä käymiseen. Jos on valinnut vääräntyyppisen rodun tai ei käytännössä edes ole kiinnostunut harrastamisesta, ei varmaan kannata surkutella kohtaloaan. Ihmiset ottavat tietyntyyppisen koiran usein tarpeidensa pohjalta.
Sekarotuisten varsinaisesta kasvattamisesta minulla on hieman riitaisia mielipiteitä. Vastuullisesti teetetty seropipentue ei automaattisesti ole huono juttu, mutta jotenkin tulisi varmistua myös siitä, että pennuille on kysyntää. Itselläni on tällä hetkellä vain oletus, että seropipentueella muutama ihminen voi kiillottaa sädekehäänsä eettisemmän kasvatuksen kannattajana, mutta kovin kauaskantoista hommaa tuo ei ainakaan toistaiseksi ole.
Näkisin asiassa enemmän tavoitteellisuutta ja järkeä, jos sekarotuisilla olisi oma toimiva yhdistys, jonka kautta sekarotuisillekin järjestettäisiin erilaista tapahtumaa ja toimintaa. Se varmasti lisäisi tietoutta ja yhdistäisi sekarotuisien omistajia. Ajatus on kuitenkin todella kunnianhimoinen ja varmasti vaikeasti toteutettavissa. Tarvittaisiin kokeneita koiraharrastajia ylläpitämään yhdistystä, mutta kokemusta tuntuu olevan pelkästään rotukoirapuolen ihmisillä. He taas haluavat ylläpitää rotukoiratoimintaa. Mututuntumalla vastuuhenkilöitä ei voisi varmaankaan valita. Erilaiset kokeet, luonnetestit ja muut vaativat asianosaavat tuomarit, kouluttajat, ym. Paljon kompastuskiviä, joihin suunnittelu helposti kaatuu. Toiminnan kehittäminen tulisi ehkä aloittaa pienin askelin.
Etelä-Suomen Seropit ry:n tyyppisten järjestöjen toimintaa voisi tukea, kehittää ja laajentaa, sekä perustaa vastaavanlaisia yhdistyksiä muuallekin Suomeen. Odottamalla ei tule valmista, mutta hätiköiminenkään ei usein tuota toivottua tulosta. Moni puhuu enemmän kuin toimii.
Rotukoirakasvattajat ymmärtävät, että paperilla huippuvanhemmat eivät välttämättä tuota huippujälkeäisiä. Paperilla hyvältä näyttävä yhdistelmä saattaa olla kaikkea muuta, ja monesti sanotaan jälkeäisten olevan paras näyttö jalostusmateriaalista. Pentueet voivat olla epätasaisia myös rotukoirayhdistelmissä, mutta kasvattajat osaavat mahdollisen pentutestin turvin arvioida millainen pentu kullekin ostajaehdokkaalle voisi sopia. Rotusekoitusta suunnittelevalla voi olla selkeä visio, mutta etenkin kahta aivan erityyppistä rotua yhdistäessä lopputulos saattaa olla hyvinkin sekalainen. Esimerkiksi paimenkoiraa ja ajokoiraa yhdistäessä osalla pennuista voi olla ajotaipumuksia, toisilla paimentaminen vahvemmin verissä, tai sitten ei selkeästi kumpaakaan. Millaisiin koteihin vastaavanlaisia pentuja uskaltaa varmuudella suositella? Rotukoirakasvattajalla on todennäköisesti tietoa rodustaan, ja jos aivan pihalla oleva ostajaehdokas osuu kohdalle, ymmärtää kasvattaja olla myymättä pentua tälle.
Sekarotuisten omistajat tahtovat syyttää rotukoiraihmisiä siitä, että ovat jääneet ulkopuolelle koiraharrastuksessa. Tästä johtuen jotkut kuvittelevat, että olisivat jääneet myös kaiken arvostuksen ulkopuolelle. Syy, miksi sekarotuisten kanssa on vaikea harrastaa johtuu tuskin suoranaisesta syrjinnästä. En osaa nähdä tätä asiaa mollaamisena, vaan realiteettien tajuna. Kysyntä ylittää tarjonnan. Joihinkin treeniporukoihin liittyminen vaatii kisatavoitteita, mutta myös sitoutumista treeneissä käymiseen. Jos on valinnut vääräntyyppisen rodun tai ei käytännössä edes ole kiinnostunut harrastamisesta, ei varmaan kannata surkutella kohtaloaan. Ihmiset ottavat tietyntyyppisen koiran usein tarpeidensa pohjalta.
Sekarotuisten varsinaisesta kasvattamisesta minulla on hieman riitaisia mielipiteitä. Vastuullisesti teetetty seropipentue ei automaattisesti ole huono juttu, mutta jotenkin tulisi varmistua myös siitä, että pennuille on kysyntää. Itselläni on tällä hetkellä vain oletus, että seropipentueella muutama ihminen voi kiillottaa sädekehäänsä eettisemmän kasvatuksen kannattajana, mutta kovin kauaskantoista hommaa tuo ei ainakaan toistaiseksi ole.
Näkisin asiassa enemmän tavoitteellisuutta ja järkeä, jos sekarotuisilla olisi oma toimiva yhdistys, jonka kautta sekarotuisillekin järjestettäisiin erilaista tapahtumaa ja toimintaa. Se varmasti lisäisi tietoutta ja yhdistäisi sekarotuisien omistajia. Ajatus on kuitenkin todella kunnianhimoinen ja varmasti vaikeasti toteutettavissa. Tarvittaisiin kokeneita koiraharrastajia ylläpitämään yhdistystä, mutta kokemusta tuntuu olevan pelkästään rotukoirapuolen ihmisillä. He taas haluavat ylläpitää rotukoiratoimintaa. Mututuntumalla vastuuhenkilöitä ei voisi varmaankaan valita. Erilaiset kokeet, luonnetestit ja muut vaativat asianosaavat tuomarit, kouluttajat, ym. Paljon kompastuskiviä, joihin suunnittelu helposti kaatuu. Toiminnan kehittäminen tulisi ehkä aloittaa pienin askelin.
Etelä-Suomen Seropit ry:n tyyppisten järjestöjen toimintaa voisi tukea, kehittää ja laajentaa, sekä perustaa vastaavanlaisia yhdistyksiä muuallekin Suomeen. Odottamalla ei tule valmista, mutta hätiköiminenkään ei usein tuota toivottua tulosta. Moni puhuu enemmän kuin toimii.
